Jäähyväiset

On hiljaista.
Sää on harmaa, ja pilvinen.
Syksyn tuoksua ilmassa.

Seison rannalla ja katselen, miten pitkät,
alakuloisesti riippuvat koivunoksat
keinuvat hiljalleen tuulessa.

Aivan kuin se aavistaisi mieleni kaihoisat aatokset.

Vanhan puun oksisto on yhä tuuhea,
ja aivan täytenään syksyn ensimmäisten
purevien öiden keltaiseksi sävyttämiä lehtiä.

Lehdet ovat täydessä loistossaan,
vaikka pohjoisesta saapuvan ruskan huippu
ei ole vielä täällä, sanotaan.

Haikean surumielisenä katson tuota vanhaa puuta,
ja ajattelen: miten kauniisti elämä hiipuukaan.

Samassa aurinko raottaa pilviä. Kuin lohduttaen.
Sen paiste tekee lehdistä säteilevän kullansävyisiä.

Ikään, kuin sanoen: 
vasta, kun viimeinenkin lehti on irronnut,
on aika sanoa hyvästi, asettua ansaittuun lepoon.

Älä turhaan sure. Se hetki ei ole vielä. On aikaa.

Juhlitaan!