Kuten aina, niin nytkin, viikonloppu oli ohitse aivan liian nopeasti. Lähdin perjantaina töistä vähän aiemmin, jotta ehtisin perille hyvissä ajoin. Oli mukava ajella vaihteeksi vähän eri reittiä, ja nähdä uusia vaihtuvia maisemia. Välillä satoi, ja välillä taas paistoi. Vaihtelua oli siis myös ilmojenkin osalta. Perillä odotti miehen keittämät tervetulokahvit. Hän oli tullut mökille jo paria päivää aiemmin. Hän on ollut nyt vuoden eläkkeellä, ja aikaa ja töitä tekevällä tuntuu piisaavan.
Meillä elämä muuttui vuosi sitten kertaheitolla monellakin tapaa. Ehdimme ostaa tämän mökin vain hetkeä aiemmin, kun mieheni jäi eläkkeelle. Olin jo jonkin aikaa pohtinut miten hän sopeutuu eläkkeellä olemiseen. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Hän nauttii vapaudesta ja kaikenlaisesta puuhastelusta. Minä taas nautin, kun saan työpäivän jälkeen istahtaa valmiin ruokapöydän ääreen.
Tapamme mukaan joimme siis ensin tervetulokahvit ja vaihdoimme kuulumisia. Kun kahvit oli saatu juotua, päätimme viimein lähteä käymään lähistöllä olevalla Pihlajaveden Vanhalla kirkolla (Erämaakirkko). Olimme puhuneet jo useasti aiemmin sinne menosta, mutta aina käynti on syystä tai toisesta lykkääntynyt. Tuntui luontevalta aloittaa viikonloppu tutustumalla tuohon kiehtovaan mystiseen kirkkoon. Totta kai kirjoitin myös retkestämme. Juttu on luettavissa tuon aiempana olevan linkin takaa.
Lauantai oli harmaa, tuulinen ja välillä satoikin, mutta silti oli aivan mahtava ulkoiluilma. Nyt näkyi jo selvästi, että syksy tekee tuloaan, tai oikeastaan se on jo tullut. Päätin saattaa, jo edellisenä viikonloppuna aloittamani, rannan siivouksen loppuun. Olin haravoinut valmiiksi useamman nousuveden mukanaan tuoman höttökasan, ja nyt sinne tuli vielä lisää pudonneista lehdistä ja männynneulasista syntyneitä kasoja.
Haravointi on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Samalla voi tutkia kaikkea rannalle ajautunutta, tai muuten vain yllättäen ilmestynyttä. Joskus aiemmin kesällä rantaa haravoidessa löysin sieltä vanhan pullonkorkin. Sellaisen alumiinisen, jossa on sivussa kohta josta saa otteen, ja se aukeaa repäisemällä. Muistatko? Näitä tällaisia oli limupullojen päällä vielä ainakin 70-luvulla.
Nyt minua odotti rannalla melkoisen sydämellinen yllätys. En osannut edes aavistaa mitä löytäisin. Hetken ihmettelin, kuinka se oli sinne ilmestynyt. Sitten oivalsin! Tyttäreni ja pikkuinen lapsen lapsemme. Heidän oli täytynyt se edellisenä viikonloppuna sinne rakennella. Yllätys oli aivan ihana! En muista koska viimeksi olisin yllättynyt noin, tuntien että sisimmässä läikähtää jotakin herkkää ja lämpöistä. Kiitos. Sain sydämestä paljon iloa ja voimia.
Kun olin saanut rannan täyteen eri kokoisia kasoja. Aloin nostella niitä kottikärryyn. Saatuani kärryn täyteen, lähdin kuljettamaan sitä rannalta. Hiekka oli niin pehmeää, että en jaksanut työntää kottikärryä yläviistoon olevaa polkua pitkin. Itse asiassa, en saanut koko kärryä edes polulle asti. Sen rengas painui syvälle rannan pehmeään hiekkaan. Ähh.
Niin siinä sitten lopulta kävi, että jouduin jälleen kerran turvautumaan rakkaan mieheni apuun. Ranta on nyt siisti, ja kiitos kuuluu hänelle. Aion seuraavalla kerralla kokeilla niksiä, joka myöhemmin juolahti mieleeni. Palaamme siis vielä myöhemmin haravoinnin pariin.
Vastaa