Tarinoita polultani

Portfolio harrastuksista ja ammatillisesta osaamisesta.

Anne Rantala

Joulun jälkeistä heikotusta

Jokunen päivä kulunut jo aatosta, ja olen vieläkin alavireessä. Meillä on aikaisempina peräkkäisinä vuosina siirretty joulun viettoa sairastelujen vuoksi jo kolmesti. Viime jouluaaton vietimme vasta Loppiaisena. Tänä vuonna vietimme aaton ajallaan perheen kesken, täysin terveinä ei kuitenkaan meistä kaikki olleet. Itsekin tunsin jo heti aaton jälkeisenä aamuna kurkkuni hieman kipeäksi. Olin myös valtavan väsynyt. Monen viikon uurastus joulun eteen ja työkiireet vaativat nyt viimein veronsa. Tänään olen edelleen kovin väsynyt. Päätin kuitenkin jatkaa tämän blogisivuni ulkoasun muokkausta mieleisekseni. Nyt se sitten viimein taitaa olla valmis. Tänään jatkoin myös minisarjan käsikirjoitusta. Se täytyy nyt yrittää kovin puristaa kasaan tässä kahden viikon kuluessa, kun olen lomalla. Otin lomaa juuri siksi tähän loppuvuoteen, jotta saisin käsikirjoituksen siihen malliin että sen voisi lähettää arvioitavaksi. Saadun palautteen jälkeen tulee käsikirjoitus muokata valmiiksi.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *