Tarinoita polultani

Portfolio harrastuksista ja ammatillisesta osaamisesta.

Anne Rantala

Riihiranta

Huvila Riihirannan saunamökki ja päämökki, on molemmat rakennettu v. 1965.

Yhdessä mieheni kanssa olimme jo pitkään etsineet mieleistä loma-asuntoa. Vähitellen aloimme luopua koko ajatuksesta, mutta emme silti malttaneet olla välillä tutkimatta mitä oli tarjolla.

En oikein vieläkään ymmärrä sitä, mitä tapahtui. Yhtenä päivänä edessämme vain oli myynti-ilmoitus, joka kolahti. Ilmoitus joka herätti nostalgisen tunteen lapsuuden kesistä.

Rakkaus paikkaa kohtaan syttyi välittömästi. Järvi, ranta ja koko huvilan miljöö oli vain jotakin sellaista, mitä tuli heti lähteä katsomaan.

Paikan päällä tunne vain vahvistui entisestään. Meitä kiinnostuneita oli useita, mutta onneksi onni oli tällä kertaa puolellamme.

Aloitimme remppa puuhat saunamökistä. Nyt lattia on purettu kokonaan pois.

Höttömaan poisto, alapohjan puhdistus- ja siivoustyö on vielä edessä. Edellisten jälkeen päästään sokkelia korjailemaan ja alapohjan tuuletusta lisäämään.

Vasta sitten uutta lattiaa rakentamaan. Vanha, noin 60-vuotias alapohjarakenne oli tullut armotta tiensä päähän, ja oli jo pahasti vaurioitunut.

Seinien alaosat olivat kuitenkin onneksemme säilyneet siisteinä ja vaurioitumattomina. Saattaa olla että nykyinen, alkuperäinen seinissä oleva paneeli voidaan vielä säilyttää.